Katumustyö — Muistiinpanoja ja merkintöjä, ei loppua

Järkeä ei, vaan omaa hulluutta, kosketa vittua, huuda verta, ole omasi. Olen olen olé, syö, työ, kyö, kyöpeli, nyt en jatka tätä linjaa, vain minä olen nyt olemassa, pimeys on nielaissut.

Pimeä? anna minä kerron pimeästä, sydämen pettämisestä, kylmistä silmistä, jäästä sanoissa; minusta pimeä on lukitut ovet, kiinni vedetyt verhot, pitkät päivät ilman aurinkoa, kalpeudesta surkastuneita silmiä, sängyn syvät juuret selässä kiinni kasvaneet, haaveet nurin, tapettu ihan itse, lääkkeitä enemmän kuin ikää, yksinäisiä vuosia enemmän kuin muuta, mikä on se joka miehen itsensä tappaa, mikä on se jota pimeäksi sanotaan, omia sanoja paljon, kuulijoita yksi, ja se on minä. jatkan, mikä se on joka yksinäisyyteen vetää? Mikä? Pimeä? Ei, se olen MINÄ.

[...]

Tule mun syliin anna mä keinutan sun päätä; molempia on kylmä, ei määränpäätä, maataan tässä nyljettyinä, ollaan yhtä mieltä, hei, ollaan tässä ja nyt, hei, jooko? Anna mä revin, anna mä nostan sut, kerro mulle, niin jotain kostan myös, anna, anna, jooko?
Hei mä oon myös elossa, mutten ookaan, kato naamaria. Tule, tule, anna, anna, mulle, meille, ja nyt eri teille.

en osaa enää puhua, siis selitän maat ja taivaat, mistä sielusta, kahdesta, yhdestä, revitään, ei enää, sanatkin itkee, ruusuja maasta kitkee, luottamusta syvää, anna mun kaikki kestää, suako mun pitäs itsaria tekemästä estää? Rakkaus on hyvä/huono syy, pinta vain näkyy, ei, ei, mä tiiän, sähän se vain oot, Et ihmeellinen, Et syvä, et minun, etkö?

Tiputan myrkkyä: Minä synnyin, valitettavasti (tätä sanotaan anti-natalismiksi, tai joksikin) tänne, en tuonne mutta kuitenkin koulua kävin, ihan yksin ja joskus kavereita näkyi, joskus kiusattiin, joskus ei, joskus olin yksin, yläkoulu, aste, nostettiin yksinäisyyteen, valitsin itseni yksinäiseksi, MINÄ en halunnut muuttaa, mut hei, en mä saanut päättää, ei 15-vuotiaana olla kuin kyydissä, jos ei ole mopoa, siis sitten IB-lukioon, miksi? Englantia olin oppinut, sitä lisää lukemaan, ei keskiarvo riittäny, mut silti sisään, en tiedä. Se OUTO tyyppi sitten olin, mikä on OUTO? En tiiä sitäkään, mutta silti mä olin mitä en tiennyt. Sit masennuttiin, niin, enhän mä tiennnyt mielenterveydestäkään, Mauri oli tyhmä, Raato jees, liian vähän kolme vuotta, sit kerta kuussa, pää sekoo, lääkkeitä, Jesari ja Tuho, olin sitten taas hauska, lopetin lääkkeet, haa haa, mikä on VAKAVA MASENNUS? En halunnu puhua kyennyt, sekasinhan sitä on kun vain yksinoleminen on hyvää, ei seura, ei juoma, kuolema, kuolema tule jo.

Taas unohdan, uusin, vuosia kun ovet vedin kiinni, mikä on SYRJÄYTYMINEN?

Eeva, Anna...Mitä on rakkaus?

[...]

Tee mitä haluat. Kävele yksin hiljaa jokea pitkin. Naura ajatuksille, takertele puhuessa. Mitä väliä.
Nyt tuulee. Harmaa pinta, taivas ja vesi. Penkki on kostea.
Katson aallokossa natisevaa laituria. En ajattele mitään erityistä. Toivon aina jonkun istuvan siellä kun kävelen sinne. Ja penkki on aina tyhjä.
Tee mitä haluat. Elämä on kerran. Puhu, toimi, elä. Mitä? Miksikö? Samasta syystä kuin solut jakaantuvat, asteroidit ja tähdenlennot pyyhkivät taivasta.

Työ. Paino. Metalli. Kulta. P. Elämä. Toivo. Painuu. Vesi. Syvyys. Sokea. Katki. Putki. Tunneli. Auto. Renkaat. Musta. Ääretön. Avaruus. Yksinäisyys. Velka. Vanki. Kahleet. Minuus. Kärsinyt. Huuto.

[...]

Tämä ei tunnu missään. Merkintöjä sisäisestä kyvyttömyydestä kohdata vaikeuksia. Anemia. Pyöritän.

Siitä puuttuu johtava ajatus.

Oletus siitä, että elämä onkin järkevä ja tarkoituksen mukainen, on absurdi.

Mieleni on krapulainen tänään.

Masennus hävittää päivät. Et erota huomista eilisestä, tai viime kuusta. Kaikki on samanlaista, toisiin sekoittuvaa. Toistoa. Toistoa.

Toisto tappaa ajatukset. Toisto tappaa. Mielikuvitus on hävinnyt. Jos sitä on koskaan ollutkaan.

Suljen oven. Käytävä on hämärtynyt. Punaista. Avaan oven ilman kylttiä. Sisällä on harmaa putkitelevisio johon on kytketty ensimmäinen XBox. Metallinen tv-taso. Halo. Kaksi poikaa pelaamassa. Pitkä aika sitten.

Nyt se on yksi mies, yön tunneilla tietokoneen edessä. Valo tulee ruudusta. Tuntuu tyhjältä. Yksinäiseltä.

[...]

Yksinäisyys muuttaa ihmisen omakseen. Pettyy, pettää itsensä. Lyöt itseäsi, sitten lyöt itseäsi koska lyöt itseäsi.

Se syö. Aamut ovat haaleaa puuroa.

Mene minne haluat.

Herään mielisairaalan (psykiatrisen osaston) sängystä. Muovi rahisee lakanan alla. Näin unta hämähäkeistä, heräsin yöllä jo monta tuntia liian varhain. En saa usein sen jälkeen unta. Väsymys on liian tuttua. Se ei merkitse enää mitään. Koska väsyneenä ei jaksa välittää edes väsymyksestä. Lepo? Mitä se on?

Vuodatan itseäni näille sivuille. En edes ajattele mitä kirjoitan. Voisi sanoa järkkyneeksi tekstiksi. Se vain on. Vailla yhteyttä, kontekstia. Vapaata.

Aurinko paistaa taivaanrannassa. Minähän olen Taivaanrannan maalari. Vakava lempinimi pikku pennulle.

Se on mitä se on. Masennus. Kaiken alleen peittävä mielialahäiriö. Tuiskuava lumi. Loska jäätyy tuulilasiin. Jää tukkii lukon.

Liian vakava ihminen. Onneton ja piilevä. Mitä sitten, mitä sitten, entäs kun et välitä enää mistään? Puolustusmekanismit toimivat vain niin pitkään, kunnes ne alkavat kuihduttaa.

[...]

Väsymys väsyttää. Unohdan tämän hetken, melkein elämäni. Olisinkin niin onnekas, oikeasti tyhjään tauluun voi maalata mitä tahansa. Mutta minä kannan koko maailman pahaa sisällä, minä minä minä. Tyhmä sana.

[...]

Teen tätä katumustyönä. Ilmoitan, merkitsen, käännän esille kaikki heikkouteni, saastan. Millainen yksinäinen runkkari on. Fantasioi kohtaamisista, vaihdetuista sanoista, loputon libido — loputon pelko kanssaihmisiä kohtaan...siis kanssakärsijöitä...Taisi olla Rosseau. Olen olemassa, ja kadun asiantilaa syvästi.

Eihän olemassaoloni omaa vikaani ole. Kahden minua sukupuussa edeltävän päähänpisto. Millainen kohtalon oikku oma maailmaan tulomme on! Todennäköisempää on, että minua, tai meitä, ei olisi. Miksi minä häviän silloinkin kun minä voitan!

Mutta niin. Tässä minä olen. Ikkunalaudalla "parantolassa" nimeltä Haa-Haa. Ei sankaritekoja, ei pelastettavia neitoja. Miten järkyttävää on kokea toimettomuutta.

Mielessäni on siis säröjä, neurooseja, pinttymiä. Sairaudellisia luonteeltaan. "Vakava asteinen masennustila." "Estynyt persoonallisuushäiriö." Pah. Mikä on ajatus, se on sen hetken todellisuus. Mitä se sitten tarkoittaa, on asia erikseen. Eli häh?

Nousu ja Tuho. Nousu ja Tuho. Mikään muu kuin hajoaminen ei ole meille luvassa lopussa. Yritä unohtaa tuo. Luo uskonto. Kasvata tahdonvoimaa. Elämä, kaikkine puolineen, antaa myös, vaikka se ottaa enemmän kuin haluaisimme. Se antoi minulle P:n.

"Olen yksinäinen sielu."