Just Another Night in This Lonely Planet

Tunnen silmäpussieni painon. Pitäisi mennä nukkumaan. Mutta kerta sillä ei ole väliä, niin olen hereillä.

Niin. Unettomuuteni on osin itseaiheutettua. En vain jostain syystä voi pakottaa itseäni menemään nukkumaan ennen kahtatoista. Sitten aamulla herään kahdeksan maissa, ja vielä väsyttää. Hm.

Katsoin äsken Home dokumentin nauhalta. Jostain syystä purskahdin välillä tuon tuosta itkemään. Tuntui hyvältä. Sellaista henkistä masturbointia kai tuokin.
(Sidenote: En jostain syystä itkenyt dokumentin aiheen tähden. Olo oli jotenkin oudon kevyt, salliva jostain syystä maatessani sängyllä. Antaa tulla, muistan ajatelleeni.)

Olin eilen (ts. keskiviikkona) kirjastossa kaksi tuntia. Mukava löytää itsensä lukemattomien kirjojen keskellä.

En ole käynyt suihkussa sitten maanantain. Hampaatkin jäi pesemättä eilen. Hyi minua apaattista sikaa. Muistan kun joskus kävin päivittäin saunassa. Hyviä aikoja.

Ja saunassa soi metalli, Beatles ja Doors. Nostalgia on ihana sairaus.

"Gazing up at the dark sky spangled with its signs and stars, for the first time, the first, I laid my heart open to the benign indifference of the universe."

-A. Camus, L'etranger

Yleistä pohdintaa/assosiaatiota

Ihmiselo on outoa. Kuljemme tunteiden ääripäästä toiseen läpi elämämme, toteuttaen itseämme parhaimpamme mukaan, käsikirjoituksen puuttuessa.

Kirjoittaessani tätä mietin miten minua kiusattiin eskarissa: "Et osaa sanoo ärrää nii et pääse tähän leikkiin mukaan!" Katsoin siinä sitten vierestä, kun muut pitivät hauskaa keskenään.

Vierauden tunne on mielenkiintoinen ilmiö. Sitä ikäänkuin tuntee leijuvansa ihmisten yllä, ilman heihin sitovaa ajattelutapaa. Melkein tuntee olevansa parempi jollakin tasolla. Melkein.

Kai tämäkin on sitä inhimillisyyttä. "Menschliches, Allzumenschliches"

Onko tällä planeetalla ketään joka tuntee samoin? Joku?

Minua haukuttiin/haukutaan koulussa psykopaatiksi, eikä kukaan varmasti halua oikaista käsitystään minusta kun on sen ensin toiselta kuullut. Eipä sillä ole väliä, enemmän sattuisi jos joku joka oikeasti tuntee minut tuomitsisi psykopaatiksi. Mutta eipä tunne...

Joku tyttö jonka kanssa kävin leffassa tosin sanoi minulle että olin ihan kiva tyyppi kunhan minuun tutustui tarkemmin. Ekana vuonna tosin epäili minun joskus tulevan ammuskellen kouluun.

Eräs toinen tyttö sanoi suoraan pelkäävänsä minua kun menin juttelemaan bileissä. En minä mitenkään uhkaavasti käyttäytynyt, ja ihan mukavaa oli kun juteltiin vähän pidempään.

Voisinpa olla joku muu.

P.S. Lassi ja Leevi on paras strippisarjakuva ikinä. No discussion.