Night Musing

Se ei lopu. Se vain kasvaa ja kiihtyy. Mitä enemmän miettii, sitä enemmän menee solmuun.

Tuntuu siltä että kaikki muut pääsivät jostakin saatanan ihmisyystestistä läpi 5-vuotiaana, ja minä jäin sormi suuhun tuijottamaan että mitäköhän tässä. Ja jälkeen jäätiin. Raskasta soutaa...liiankin.

Miksiköhän minä olen vielä valveilla? Kuuntelen lintujen laulua avonaisesta ikkunasta, ja tuijotan näyttöä ilman suurempaa tarkoitusta. Elämä valuu ohi, enkä tartu hetkeen. Se vain on, niinkuin minäkin.

Ilman suurempaa tarkoitusta.

Blank

"Sometimes I just feel blank."

Toistuva tunne on irrallisuus. Tunne siitä, ettei minuun oikein mikään ole jäänyt elämään tässä elämän varrella. Teen jotakin harrastusta tai jotain muuta väkerrystä vähän aikaa, sitten kyllästyn ja unohdan koko homman alkutekijöihin. Esimerkiksi minulla on Judossa keltainen vyö, miekkailua harrastin peräti aloituskurssin ja kerran kävin harjoituksissa. Esimerkkejä on lisääkin, mutta ei kiinnosta listata niitä.

Tämä blogikin uhkasi jäädä "irralliseksi" osaksi elämääni, mutta olen päättänyt kirjoittaa tätä niin pitkään kuin tätä riittää. Jostakin on pidettävä kiinni, muuten putoaa pohjalle.

Tai no, pohjallahan minä olen.

En minä edes tiedä mitä minä tällä yritän sanoa. Blogi ihmisille, joilla ei ole mitään sanottavaa.

Tuntuu siltä, kuin kartoittaisin merta pelastusveneestä.