"Sometimes it's good to be nothing. Emotions just flow through you, and you feel nothing. Absolutely nothing."
Kuolen päivittäin huoneeseeni. Jätän maailman ikuisesti odotuslistalle, ja märehdin menneisyyttä ja pelaan yksin. Kiekko on vastapuolella, ja oma joukkue kokonaan paitsiossa.
Samantekevää, elämähän ei tunnetusti lopu koskaan.
Olen tehnyt elämästäni niin paljon vääriä johtopäätöksiä, että tämä rospuutto on välttämättömyys. Olen ikäänkuin kuplassa, odottamassa sen puhkeamista. Sitten tiputaan jonnekin, ehkä parempaan tai huonompaan todellisuuteen.
Se on sen ajan murhe, on vain nyt ja minä olen yksin tässä kuplassa.
Hei,
VastaaPoistaOlen lukenut blogiasi jo tovin, ensimmäistä kertaa jätän nyt merkkini. Halusin vain ilmoittaa. :)
Vau, kirjoituksesi vaikuttavat mielenkiintoisilta. Kirjoitat hyvin. En ole lukenut vielä kovinkaan pitkälle, mutta se olisi aikomuksena.
VastaaPoistaMistä tuo on sitaatti? En ole samaa mieltä asiasta, sillä jos tunteet virtaavat lävitseni, ei ole niin etten tuntisi mitään, vaan että päivastoin tunnen paljon ja olen avoin tuntemaan enkä blokkaa mitään tunnetta.
VastaaPoistaTurtuus, jossa mikään ei liiku eikä mikään tunnu patsi jokin perussynkkyys on minusta sellainen tila, jossa ei tunne oikeasti mitään. Siis tunne tunteita niin kuin niiden oikeasti kuuluisi tuntua ihmisessä.
Maria
Sitaatti ei ole mistään. Eli siis päästäni.
VastaaPoistaSe oli vain tunne, joka piti pukea sanoiksi. Tunsin ikäänkuin välinpitämöttömyyttä omaa tunnetilaani kohtaan. Sellainen tyhjiö jossa leijuivat sanat "iloinen, surullinen, onnellinen..." Ei niillä ollut väliä.
Se EI ollut turtumusta. Enemmänkin...
En osaa oikein selittää. Se oli kupla. Leijuin hetken, ja nyt ollaan jossakin. En minä tiedä missä.