"Se kääntyy vain takaisin, se tulee vihdoin kotiin - minun oma itseni ja se siihen kuuluva, mikä on ollut kauan muualla ja kaikkien olevaisten ja sattumien sekaan hajoitettuna.
Ja erään seikan minä vielä tiedän: minä seison nyt viimeisen huippuni edessä ja sen edessä mikä on ollut minulle kauimmin varattuna. Oi, kaikista vaikein tieni minun nyt täytyy nousta! Oi, minä olen aloittanut yksinäisen vaellukseni!
Mutta joka on minun lajiani, se ei voi väistää sellaista hetkeä: hetkeä, joka hänelle puhuu: 'Vasta nyt sinä käyt suuruuden tietäsi! Huippu ja kuilu - tämä on erottamattomasti yhtä!'"
Kello lyö minuutin yli keskiyön.
Ja minä mietin minuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti