Kävin taas kävelyllä.
Pimeä kaupunki miellyttää minua enemmän. Vastaantulijat ovat harvempia, vauhti on rauhallisempi. Tilaa on muullekin kuin omille asioille. Mutta eihän ihminen olisi mitään, jos hän ei ajattelisi jatkuvasti itseään.
Olen tietokoneen ongelmakäyttäjä. Heti kun herään, nostan iPhonen yöpöydältä ja alan lukemaan joko reddittiä tai hesaria. Sitten aukeaa kone, ja teen jotain muuta. Nykyajan Skinnerin rottana tämä tuo elämääni muuta ajateltavaa kuin oman tyhjän tyhmän elämäni, ja olen pysäyttänyt kehitykseni ihmisenä. (Idea poimittu täältä. Sad Pictures for Children lähentelee nerokkuutta nettisarjakuvana.)
Tietokone (tai netti) on luonut elämäni tyhjiöön toiston joka miellyttää minua, kun taas muut ihmiset löytävät tämän toiston (mielihyvän) baareista, kerhoista, ihmissuhteista, BB:stä, kirjoista, lenkkeilystä tai kutomisesta. Elämästä, muista ihmisistä. Minä taas olen tyytynyt istumaan näppäimistöni takana, eristäytyen, luoden itselleni maailmankuvan jossa olen muista ihmisistä täysin erillään; poikkeus.
En kuitenkaan usko että olen täysin ainutlaatuinen tässä maassa tai maailmassa tämän suhteen, me kaikki vain istumme hiljaa omien näppäimistöjen takana, joten mahdollisuudet tavata kaltaisiani on aika rajattu.
Ylläoleva oleva teksti kyllästyttää minua, mutta annan sen olla. Haluan saada tämän ulos minusta, sillä olen pitkään ajatellut tätä kaikkea. Olen turhautunut itseeni, haluan muutosta. Mitä se on, sitä en ole saanut muotoiltua. Olen vain ollut, kuten monet muutkin helpon tien kulkijat, välinpitämätön suojellakseni itseäni pettymyksiltä. Se on toiminut oikein hyvin. Vaihtoehtojen luominen on vain paljon vaikeampaa kun on elänyt monta vuotta valitsemassaan vankilassa. Sieltä pääsee pois, mutta se vaatii melkein yhtä paljon työtä kuin muurien nostaminen.
Mukavuus ja helppous ovat nykyajan ihmisen kahleet mielen ympärillä. Niistää pääsee irti kun itse valitsee, mutta syy siihen pitää löytää. Jotkut valitsevat uskonnon tai ruokavalion. Tämän hetkinen post-moderni, post-industriaalinen länsimainen kulttuurinen konteksti (hehheh) tuottaa kaltaisiani krypto-nihilistisiä hipstereitä, jotka eivät lopulta usko mihinkään. Eivät edes itseensä. Siinä on minun sudenkuoppani. Olen ihmisen hahmossa kulkeva tyhjiö, joka määritteli itseään pitkään ulkoa tulevien vaikutteiden perusteella, jotka loppujen lopuksi eivät tarkoittaneet minulle yhtään mitään.
Olisi tyydyttävää saada tähän kaikkeen selkeä vastaus, mutta se taitaa olla pitkän matkan takana.
