Kun tarpeeksi toistaa jotakin, asia menettää merkityksensä.
En tiedä mitä haluan. Olen juuttunut, mutta haluaisin jotenkin päästä tästä tilasta pois. Mutta minne? Pysähtynyt joka ei pysty liikkumaan ilman suuntaa, sillä tunnen olevani väärässä joka tapauksessa. Mielisairaana on yksinäistä, vaikka näenkin että nämä ongelmat ovat yleisiä. Sairas mies sairaassa paikassa.
Tämä on taas sama tilanne kuin monta kertaa aikaisemmin. Mieleni juoksee umpikujiin, lukitsee itsensä eikä anna minkään näkyä ulos. En halua, siis en voi. Kaikki johtaa samaan tulokseen, kaikki on sitä samaa. Merkityksetöntä.
Tiedän että kuitenkin haluan pois tästä. Haluan istua kesällä veden äärellä ja kuunnella musiikkia. Haluan nähdä enemmän aurinkoa. Mitä tahansa muuta kuin tätä pysähtynyttä kuolemaa. Missä hiljaa vedän itseni sisälleni, piiloudun kaikelta. Mutta enhän minä pelkää muuta kuin tätä? Että lopulta löydän itseni yksin tästä samasta paikasta, kaikkien vuosien jälkeen.
En syö juurikaan mitään. Eilisen saldo oli vihreää salaattia ja hapankorppuja. Piiloutuminen ei tarvitse paljoa, sillä eilenkin juttelin vain kolmen minuutin mittaisen puhelun äitini kanssa. Lopun olen päättänyt vain unohtaa.
Puhuin tänään yksinäni ääneen keittiössä. En tee sitä usein, lähinnä vain heittääkseni jonkin vitsin tai laittaakseni jonkin muistiin. Se varmaan pelottaisi jotakuta, mutta tiedän olevani yksin. Ei kukaan minulle vastaa.
Ymmärrän kyllä hyvin miksi kukaan ei halua jutella minulle. Olen liian hyvin piilossa, en tarjoa mitään kenellekään. En usko järjestäväni tällä viikolla tupareita vaikka sanoinkin niin Jesarille. En halua että joku näkee minun saavan jonkin ahdistuskohtauksen omassa kämpässäni. Haluan että tämä tila menee ensin ohi.
Pelkään että kuolen näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti