Olen sairas

Saatanan lähettämä tauti iski illalla. Väsymys painaa luomia, poltetta rinnassa ja otsassa. Revin rikki itseäni vessassa tarpeillani, oksennan kesken kaiken. Tunnen itseni haamuksi. Onneksi tämä pöpö ei iskenyt perjantaina, en olisi pystynyt mihinkään. Lojun nyt tietokoneen edessä, hengitys rähisee vähäsen. Pystyn ajattelemaan sentään.

Mietin tuleeko tästä kämpästä hautani, täällä on niin mukavaa. Vaikka kaikki vessan vetämiset, hanan aukaisemiset ja kolahdukset kuuluvat nurkka-asuntooni, tiedän että olen löytänyt parhaan mahdollisen asunnon itselleni. Tilaa on vaikka toiselle jakaa, ja keittiö hohtaa uutuutta. Parkettilattiasta täytyy pitää huolta.

Miksi ihmeessä kirjoitin edellisen kappaleen? En välitä tästä paskaakaan, olen väsynyt ruttoinen ruoja. Jäistä ruostetta. Tuo tuli mieleeni oksentaessa. En tiedä onko minulla alilämpöä vai kuumetta. En välitä. Olen hyvin väsynyt.

Haluan kirjoittaa enemmän ilman estettä, en halua välittää lopputuloksesta. Haluan tämän pois sisältäni, ikäänkuin sairauteni lähtisi myös, se märkivä mätäpaise sydämeni ytimessä.

Jäistä ruostetta, ei olisi pitänyt polttaa tupakkaa. Eikä juoda eilen ja tänään olutta. Olen kipeä, en missään tapauksessa terve, sillä kukaan ei toistaisi itseään näin paljon. Miksi en ole terve?

Koska vietän liikaa aikaa yksin, analysoin jokaista muutosta ihan kuin kaikki olisi yhtä merkkiä ja merkitystä. En päästä lähelleni ketään, koska en luota itseeni ja elämääni. Olen yksin koska olin jo lapsena yksin. Se kehä vain vahvistui teini-iässä. Se ei mene pois, koska en usko sen menevän pois. Arvet naamassa aknen ja pettymyksen jäljiltä, ne näkyvät minussa ensin. Olen kai ruma, mutta en välitä. Olenhan vain sairas, useammalla kuin yhdellä tavalla tällä kertaa.

En osaa olla itseni, enkä halua olla. Sillä minä olen itseni nurkkaan ajanut, sairaana ja yksin. Aivoissa särkee. En halua tätä, en tätä tekstiä enkä itseäni. Haluan nyt lopettaa.

Olen sairas, yksin ja tuhkan peitossa. Nousen täältä huomenna. En osaa lopettaa. Olen taas sairas.