Kaikki ihmiset ovat hulluja. Hulluimpia ovat vallanhimoiset, ahneet ja itsekeskeiset. En ymmärrä kuka voisi haluta valtaa toisten ihmisten elämään, elleivät he oikeasti tarkoita hyvää. Eilinen Tahdon 2013 kansalaisaloitteen allekirjoitus oli minulle itsestään selvää. Silti näitä sekopäitä jotka ottavat asiakseen kommentoida toisten ihmisten yksityisiä asioita tulee koko ajan esiin. Vituttaa ajatellakin näitä tyyppejä, joten jätän uutisten kommenttiosion rauhaan. Kusipäitä löytyy aina, ja niissä ei ole mitään erikoista.
Poen eksistentiaalista kriisiä. Koen itseni täysin turhaksi ja tarpeettomaksi, ei tunnu olevan mitään mikä antaisi minulle rauhan ja tyydytyksen. Tämän tekstinkin koen varsin vaivaannuttavaksi, sillä yritän luoda jonkinlaista yhteyttä itseeni ja ihmisiin joita en edes tunne. Näkymätön haluaa tulla näkyväksi edes jollakin tavalla. Kaikki on minulle vierasta.
Entäs jos minä en löydä tarkoitustani? Entäs jos löydänkin? Tuuli ei nyt puhalla tätä surkeaa laivaa minnekään suuntaan, enkä minä aina jaksa soutaa yksin.
Ihmiset eivät ota minuun yhteyttä, minä en edes pysty nyt ottamaan yhteyttä. Ahdistus lisääntyy päivä päivältä, otan oxamiinia nyt aamulla puolitoista tablettia Voxran lisäksi. Ensi viikolla Voxrasta johtuvan ahdistuksen pitäisi loppua.
Odotan, joka päivä on odottamista. En voi mennä taaskaan luennolle, eristäydyn tänne huoneeseen. En pysty mihinkään. Tämä on sitä masennusta, pitäisi yrittää murtautua läpi.
En vain tajua miten hyötyisin siitä. En halua asioita, en rahaa, en autoja, en taloja, en parisuhteita. Ymmärrystä, ystäviä. Etten tuntisi oloani näin vieraaksi itselleni.
Päätin nyt uskaltautua kommentoimaan jotain.
VastaaPoista"Tuttu tunne", ajattelin lukiessani. Tämä toteamus tuskin helpottaa kenenkään oloa suuremmin, mutta sanoinpa kuitenkin.
Elämän tarkoitus on hukassa, ja halua toimimiseen on vaikea löytää. Tällä hetkellä elän enimmäkseen sen vuoksi, etten halua olla vanhemmilleni ikuinen murheen aihe. Ja opiskelen, ettei heidän tarvitsisi katsella minua jatkossakaan nurkissaan. Ainoa haave on oma talo/mökki, jonne jonain päivänä erakoituisin.
Ei tarkoitusta elämään ole helppo löytää.
Ja kuinka helppoa onkaan sulkeutua neljän seinän sisään.
Ihailen blogiteksteissäsi avoimuutta. Minusta on hienoa, että asioita voi purkaa avoimesti julkisessa blogissa, johon lukijoitakin on kertynyt aika paljon. Se on jotain mihin pystyt - erittäin huomattava ja kunnioitettava taito. Asiat voisivat olla entistä kurjemmin ilman sitä taitoa.
Tällasta tuli vain mieleen. Jaksamista sinne.
Toivottavasti nämä sanat eivät ole täysin tyhjiä.
Eivät olleet tyhjiä, aloitin vastauksen kirjoittamisen pitkä aika sitten, mutta purskahdin itkuun. Yksinäisyyttäni kai.
PoistaEn ole itkenyt pitkään aikaan. Mieliala heittelee aika nopeasti nyt minulla, olen aika toivoton tapaus tällä hetkellä. Tiedän pääseväni kuitenkin tästä yli. Vie vain aikaa ja energiaa.
Mukava aina kuulla että joku pitää näistä teksteistä. Itse en niistä pidä, ajattelen että on kuitenkin tärkeää etten pääni sisällä haudo. Olisi vähän liian ahdasta minullekin sitten.
En osaa nyt oikein vastata muuta. Pääni on sekaisin, ja tunnen jostain syystä suurta surua.
Minäkin ihailen kirjoituksiasi,avoimuuttasi, uskallusta kertoa asioista joita moni ei uskalla sanoa, mutta joita moni kuitenkin sisimmissään kokee. Yksinäisyyttä, erakoitumista, epäonnistumisen tunnetta, joukkoon kuulumattomuutta...En tiedä mikä auttaa, lääkkeet?..No, ainakin lähetän sinulle myötätunnon henkäyksen.
VastaaPoistaKiitos. Tämähän juuri onkin tarkoitus: päästä näistä pään sisäisistä peikoista eroon. Ja erittäin mukavaakin tämä on loppujen lopuksi.
Poista