Yöllä ahdisti ihan saatanasti. Koko yön pyöri ajatus että elämä meni ohi, eikä mitään jäänyt käteen. On vain tällainen kuori, joka pyörii sängyssä eikä pysty mitään muuta tekemäänkään.
Sitten tuli uni ja ihana unohdus.
Joskus sitä on kuitenkin noustava mennä tapaamaan taas psykoterapeuttia, ja mennä juttelemaan tunteistaan. Eipä siitäkään oikein tullut mitään. Päällimmäisenä jäi mieleen höpinä lapsuudesta. Olihan niitä kipukohtia siellä, mutta ei se selvittänyt niitä. Jäi vain hämmentynyt olo jälkikäteen.
Mutta ei sillä että minun terapeuttini huono olisi. Hyvin hän hommansa hoitaa, pitäisi olla vain joku heittämässä palloa hänellekin.
Mutta minusta tuntuu että minusta ei ole pallon heittäjäksi. On vain hiljaisuus joka vain kasvaa. Miksi minä en lyönyt kiusaajia takaisin?
Vitun nössö, eihän susta tuu ikinä mitään, makaat päivät pitkät kotona tekemättä mitään.
Minusta tuli hiljainen, mietteliäs kummitus, joka vain vaeltaa maan päällä ilman tarkoitusta. Kasvoton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti