Jaah. Pitkästä aikaa ahdistaa niin, että Nukkumatti jättää käymättä. Mitäpä tekisi?
Luin Kafkan Muodonmuutosta parisen kymmentä minuuttia, odottaen että väsymys hiipisi silmille pikkuhiljaa. Eipä hiipinyt.
Valot pois. Painiskelua pimeydessä.
"Keskenkasvuinen...."
"Turhaa angstia...."
"Vain nuoren pojan paha oloa...."
Onko se niin? Peittelenkö minä omaa keskenkasvuisuuttani huonolla tekotaiteella? Vieläpä teiniangstailen blogissa? Eikö minua hävetä?
"Hyi minua tyhmää tekotaitelijaa. Ilmaisen itseäni huonosti. Olen kaikinpuolin huono ihminen. Kalastan sääliä ja sympatiaa. Säälin itseäni kroonisesti. Olen saastaa..." jne.
Kai sitä helposti tuntee itsensä herkäksi kaikille kommenteille, kun ensimmäisen kerran laittaa ajatuksiaan näkyville. Saa niitä ampua, ainut keino päästä eteenpäin. Mutta älkää nyt helvetti jyrätkö minua alle.
"Saamaton vätys, mikset tee mitään?"
Aloitin sitten blogin, tehdäkseni edes jotakin päästäkseni eteenpäin. Sen tekeminen on tuntunut hyvältä. Olen katsonut mielenkiinnolla kävijälaskuria, en voi väittää etten hymyillyt nähdessäni ensimmäisen lukijan.
Mutta nyt ensimmäistä kertaa ahdistaa blogin takia. "Ai se olikin vain keskenkasvuisuutta. Huonosti ilmaistua tunnetta. Tyhjiä sanoja."
Kuten kirjoitin aikaisemmin, minut ajoi sairaslomalle henkinen romahdus viime vuoden lopulta. En pystynyt ottamaan kontaktia muihin ihmisiin, saati sitten menemään kouluun. Sitten makasin kotona vapisten, unohtaen suurin piirtein kaiken mitä päivän aikana oli tapahtunut. Katsoin elokuvia peiton alta. Luin kirjoja. Mietin elämääni.
Nyt on tapahtunut osittaista parantumista, mutta kaukana toivotusta vielä ollaan. Mikä se sitten onkin, ylöspäin on mentävä. Melkein mitä tahansa muuta, kuin tätä paikallaan kuolemista.
Ehkäpä nyt sen unen sopisi tulla.
Tervepä terve.
VastaaPoistaTuosta itsesääli-jutusta. Mä kovasti yritän ainakin olla hyvin säälimätön itseäni kohtaan vaan silti tuntuu että tuo oma blogini on välillä pelkkää yhyy sattuu ja yhyy kun vituttaa. Sitä ei vaan osaa pukea sanoiksi. Esim. tekee mieli sanoa että ihan oikeasti, mulla ei taida olla tässä elämässä suurta virkaa, mutta koska en halua kirjoittaa niin kamalia niin kirjoitan sitten jotain muuta.
Oon myös nuoresta asti saanut kuunnella tuota, "älä sääli koko ajan itseäsi äläkä valita turhasta." Se loukkaa pitemmän päälle. Jos siis kertoo pahasta olostaan kerrankin ja saa vastaanoton että itsesäälinen paska. Siksipä mun on hirveän vaikea antaa itselleni esim. virheitä anteeksi. En siis sääli itseäni tippaakaan jos teen jonkun asian vähän sinne päin tai aivan väärin. "SINÄ pilasit sen pelkästään sillä että olet SINÄ." En voi kerta kaikkiaan ajatella esim. että no mutta minullahan on tätä masennusta ja väsymystä tms niin en voi kaikessa pärjätä ihan kympillä... Onko tuo itsesääliä vai ei, en minä tiedä. Oikeastaan mä en edes tiedä mitä itsesääli on.
Et sinä ainakaan musta vaikuta miltään angsteissaan turhaan kieriskelevältä tyypiltä. Tai siis ainakaan sitä ei tekstistä tihku niin paljoa että kävis ärsyttämään.
Valvon taas vaikka ei pitäisi ja jos tossa kommentissa on jotain epäloogisuuksia niin saa panna unisuuden piikkiin. Tai no pannaan mun ihan omaan piikkiin...