perjantai 17. kesäkuuta 2011

Elonmerkkejä



Olen elossa. Toistaiseksi, mutta niinhän se on aina. Olen voinut hyvin, keskiverrosti, huonosti ja hyvin huonosti, kiitos kysymättömästä kysymyksestä.

Ei, en ole luonut uusia ihmiskontakteja, näytän tyytyvän nykyisiin kahteen ja puoleen jota minulla on. Niitäkin pidän yllä vaihtelevalla menestyksellä ja mielenkiinnolla. Sen puolikkaan jonka kanssa joudun asumaan sen toisen kokonaisen ystäväni kanssa, en ole vaihtanut mitään muuta pariin viikkoon kuin satunnaisen tervehdyksen. Samantekevää (yksi suosikkisanoistani, tiedän).

Niin, olen muuttanut. Liike parempaan tai huonompaan, en tiedä, mutta nyt näytän tyytyvän tyhjään ja toistoon joka on tarttunut elämääni. Tyhjään toistoon. Niin.

Sellaiseksi elämä on minulle tullut. Välttäen muita kuin kahta ystävääni, ja sietäen puolikasta ja muita.

Olen elämäni rappiossa. Ruumiini voi pahoin, ja elämästä on tullut entistä enemmän vain mielen sisäinen simulaatio. Pitkistä kävelyistä yömyöhään nautin kyllä paheeksi asti. Silloin on vain minä.

Rikkoa toisto. Koputtaa seinään. Ehkä se vastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti