Elämäni vaikeimmat kaksi kuukautta, ja vieläkin tunnen päässä ahdistuksen tuskan. En osaa kertoa mitä tapahtui, sillä haluan jättää kaiken taakse. Hävettää, vituttaa ja hajottaa. Meinasi puhjeta vainoharhoista psykoosi. Sain paniikkihäiriön. Kaikki on yhtä vitun sekasotkua, enkä enää tiedä mitä teen tällä loppuun ajetulla keholla.
Minulla on ehkä psoriasis. Ikään kuin olisin tarvinnut enemmän syitä inhota itseäni ja elämääni.
Pitäisi aloittaa alusta, kertoa tapahtumaketju alusta alkaen, mutta en halua. Oksettaa ajatella, revin itseäni hajalle miettien miten voin olla niin typerä ja ajattelematon. Jos en vain olisi ottanut imovanea enempää, jos olisin vain jättänyt ataraxin aloittamatta...
Jossittelu, veitsi joka kääntyy haavassa. Miksi minä olen minä? Elämä kuin ketjukolari, joka vain pahenee.
Kaveritkin käyttäytyvät oudosti seurassa: puhuvat enemmän toisilleen, kehonkieli minusta pois päin suuntautunutta, vaivaantuneita hiljaisuuksia, kukaan ei kysy minulta mitään...En ole osa joukkoa, vaan ryhmän neljäs tai viides pyörä. Maailman pieniä nöyryytyksiä minulle.
Kaikki on niin vaikeaa nykyisin, ja tämä kaikki on kestänyt jo liian monta vuotta. Haluan tämän loppuvan, haluan olla kuin kaikki muutkin, haluan vain tuntea kuuluvani jonnekin. En tiedä miksi kirjoitan tätä sekavaa tekstiä, mutta muutakaan ei ole. Olen menettänyt niin monta ystävää sille, etten vain pitänyt yhteyttä. Olen jättänyt välistä niin monta tilaisuutta liittyä maailmaan, ja nyt tunnen olevani vain yksi maailman monista toivottomista hylkiöistä.
Liian paljon kipua, liian vähän ystäviä jakamassa tätä taakkaa. Ja vain tätä ikuista itsensä tuhoamista edessä.
Mitä järkeä oli edes aloittaa? En osaa vastata, ja en edes tiedä miksi edes jatkaa.
tosi kurjaa kuulla, että asiat eivät ole hyvin. mitä on tapahtunut? miten imovane liittyy tähän?
VastaaPoistaei ole myöhäistä liittyä elämään, muista se. sä selviät.