"But I am not self-absorbed," he said to himself, ja muita juttuja joita on kertynyt laatikoihin.

Talvi 2015
Olin pitkään ollut riutuneena talven kylmyydestä, ja märästä Amsterdamin katukiveyksestä, joka kiilui katulampuista, ja kuusta joka näytti van Goghin maalaukselta. Kirjoitin pitkiä kirjeitä hotellihuoneessani, ja astuin välillä ulos nauttimaan suomalaiselle niin keväältä muistuttavaan säähän. Märkää, märkää ja märkää. Sateita. Kaikkeen tottui, oli tärkeä kuitenkin pysyä kuivana ja lämpimänä.

Siihen tarkoitukseen löytyy monia kuppiloita, ravintoloita ja tietenkin seikkailunhaluisille syvempiäkin yökerhojen labyrintteja, joita pitkin voi ryömiä monenkin aineen vaikutuksen alaisena. Alankomaiden salliva huumepolitiikka näkyy PSA-ilmoituksina ympäri kaupunkia, ja mottona on: "Älä häiritse muita, niin me emme häiritse sinua." Tarjottiin kokaiinin [toim. korj. "White Heroin"] puhtaustestejä, kaupunki ei pidä kuolleista narkomaaneista sen enempää kuin kukaan muukaan. Ikäviä juttuja, joihin ei kannata hypätä tietämättä mitä tekee.

Kuvassa maiharit. Kännykkäni on täynnä hetkellisiä pään sisäisiä välähdyksiä.

Mutta katukuva on rikkaimpia mitä keski-Euroopan merkittävimpiin kaupunkeihin lukeutuvalta voi odottaakin. Historia kaikuu pitkin vanhimpia katuja, vuosisatoja vanhoja olevat rakennukset ovat pysyvä osoitus Alankomaiden kolonialismin aikakautena keräämistä rikkauksista. Museot ovat tulvillaan voitonmerkkejä Aasian, Afrikan ja muiden siirtomaiden kansoista.

Jätin Amsterdamin rauhoittuneena, lyhyet sadekuurot olivat pyyhkineet kaupungin ja minut puhtaaksi. Katsoin lentokoneen ikkunasta kutistuvaa kaupunkia, joka oli horisonttia isompi. Lupaan itselleni olla siellä tulevaisuudessa pidempään.

Ehkä toisessa elämässä.

Pessimismi on pehmeä tyyny

Tuijotan keskellä yötä katonrajaan, oikeasti tyhjyyteen sen takana, ajatellen oikeastaan sitä samaa. Ei mitään, kukaan ei tule välittämään miten unettomuus tuntuu kello kahtakymmentä yli neljä aamuyöstä. Muistoja tehdyistä ja tekemättömistä asioista, miten molemmat painavat joskus yhtä paljon. Miten voi olla osa jonkun muun tarinaa, viskilasien tyhjennystä ja täydennystä.

Suljen silmät.

Turhuus on tarttuva tauti.

Olen nähnyt juhlia joissa ei ole sanottavaa, oli vain juotavaa.

Joskus joku sanoo jotain, jonka joku tai kaikki ohittavat, syrjäänvetäytyminen tuntuu monesta luontevalta. Mitä väliä yhdestä, kahdesta, kolmesta tai kuinka monesta illasta. Sulje ovi, astu sisään, niin olet perillä missä tahansa.

Minä vastaan joskus vähiten, en jaksa välittää suuresta määrästä ihmisiä tai erityisesti itsestäni. Poistun sanoen ilmiselvät sanat hymyillen, tehden hyvän tai huonon vaikutuksen, välinpitämättömyys on helppo muuttaa panssariksi. Kukaan ei näe sisälle kun osaa fraasit, anna muiden puhua tai tarjoa keskustelunaihetta. Tarkkaile ihmisten silmiä, käsiä ja kaulaa, niiden liikkeistä voi aavistaa mitä toinen ajattelee, tuntee tai ei tunne.

Kaikki mitä jää sanomatta, jää alitajuntaan. Mitä taas ei voi sanoa, pitää ohittaa. [L.W.]


Miten voi herätä ilman muistoja viikoista, päivistä tai elämästä toiseen. Teet uusia asioita, jotka olet tehnyt tuhansia tai miljoonia kertoja aiemmin. Samoja kuin sata ääntä avaruudessa, sama kuin yksi ääni huutamassa keskellä avomerta. Sitä ei kuule kukaan, ei muista kukaan. Sillä ei ole merkitystä, mutta silti se tapahtuu. Joten jos kuulet jotain, iloitse, sillä olet todistaja jollekin isommalle kuin sinä.

Sulkea silmät lopulta viimeisen kerran, nähdä kaiken vetäytyvän kuin aalto silmien edestä. Voit muistaa kaiken uudestaan siinä lyhyessä hetkessä, annat sen tapahtua kuin väsyneelle koiralle. Näet että on lempeää luopua pitkään kestäneistä asioista.

Joskus haluan vetäytyä syrjäseudulle, vailla jälkiä tai todistajia, ja jäädä sinne kätköön kuolemaan rauhassa. Jättää jälkeen kysymysmerkki, olla jälki jostakin. Elämä on väliaikaista, kuolema ikuisuus.

Ehkä ainoa asia mikä jää minusta, tai meistä, on muistot siitä mitä saimme toisemme tuntemaan. Ja lopulta sitä toista ei enää ole, ja sinä kannat yksin sitä mitä oli joskus. Sanat painautuvat joskus ihon läpi, kirkkaina ja terävinä muistoina mitä kuulet uudestaan öisin sängyssä. Miten helppoa olisi lakata välittämästä.

"Tästä maailmasta on ulos vain kaksi ovea; UNI ja KUOLEMA."

Sulje silmät.