Kun vietän päivän yksin teen tilaa tyhjyyteen.
Entäs sitten kun päivät ovat viikkoja ja kuukausia? Vuosia?
Jos kukaan ei näe minua, olenko olemassa?
Aika ajoin kun näen ihmisiä (Jesaria & sen kaveripiiriä lähinnä) joita "tunnen", mielessäni on ajatus anteeksipyynnöstä. Pyytäisin anteeksi sitä, että olen yksinäinen, ja tiedän että yksinäisyyteni on lievästi kiusallista. Eihän siihen kukaan osaa suhtautua, jos ei ole itse sitä kokenut.
Sitten sitä on joukossa ihan kuin kuuluisi seuraan. Kätkeydytään opittuihin liikkeisiin, sanoihin, lauseisiin.
Ei saa ikinä näyttää miten yksin sinä tunnet olevasi, käännä huomio muihin turhan päiväisillä kysymyksillä toisen harrastuksista ja elämästä. Eivät ne kuitenkaan liity minun elämääni millään tapaa.
Kätke tuska, koska se on kiusallista kaikille jotka eivät tunne sinua.
Tunne tuskaa siitä että kukaan ei tunne sinua.
Olet valmis.
Vitun pelkuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti