Aamulla melatoniinipillerit väsyttävät vielä, niin makaan tunnin täydessä koomassa. Sumuisia ajatuksia, mietin miten hyvä olisi vain nousta ja aloittaa päivä, mutten yksinkertaisesti vain jaksa. Joka aamu.
Sitten nousen, kahvi valumaan ja koneelle selaamaan nettiä. Musiikkia YouTubesta tai Spotifysta. Kahvin jälkeen puuroa tai paahtoleipää kananmunalla. Kertovat että terveellisesti eläminen helpottaa masennusta. Niin kai sitten.
Pelejä. Sitten salille liikkumaan iltapäivästä. Juoksemista, soutamista, painoja. En ole kehittynyt nyt pariin kuukauteen paljoakaan, mutta saan tyydytystä pelkästä tekemisestä, niin mitäpä sitten. Ongelma on kun en löydä rahaa tai energiaa neljään ateriaan päivässä. Pitäisi syödä vielä terveellisemmin, mutta vittu kun en jaksa.
Kotiin tv:n ääreen. Sarjoja tai lisää pelaamista. Sotapelit vievät ajatuksia pois elämän toistosta. Olen keksinyt umpikujan, olen löytänyt miellyttävän häkkini. Ihmiset ovat kaukana muualla elämässä, löytämässä uusia tuttavuuksia, uusia elämyksiä.
Matkailemassa, opiskelemassa, juomassa kavereiden kanssa, rakastumassa, elämässä. Turtumassa arkeen, pärjäten, masentuen, hajoten. Aloittamassa uutta päivää, uutta viikkoa, eteenpäin kävellen. Joskus yksin, joskus jonkun kanssa. Tavallista, turvallista, normaalia.
Käyn kahvilassa, kirjoitan runoja ja katson miltä ihmiset näyttävät. Niin moni näyttää samalta kuin kaikki muutkin. Samat vaatteet, hiukset ja kasvot. Ympärillä muita samanlaisia, normaaleja ja ihan mukavan näköisiä. Mutta samalla niin tylsän näköisiä.
Olenkohan minä samanlaisen näköinen? Olenkohan minä tylsä?
Hän kysyy itseltään yksinäisenä yksiössään.
Elämä on hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti