Raskas päivä taas takana. Leinon Helkavirsiä, yksinolemista ja kävely syysillassa. Kadut ovat täynnä lehtiä, ja hämärä tulee joka ilta aikaisemmin. Tuntui hieman raskaalta liikkua ulkona, mutta joenrantaa pitkin kävellessä tuli hieman iloisempi olo. Luonto näytti tyyneltä ja kauniilta.
Elämä tuntuu niin vaikealta yksin. Nähdä ihmisiä kävelevän pareittain, jutellen tavallisia kaverilleen. Aina sitä vertaa itseensä, aina sitä tuntee itsensä puutteelliseksi ja vialliseksi. Muistan menneitä, ajattelen hävinneitä ihmisiä ja ystäviä. Tunnen ikävää ja surua. Pysähdyn hetkeksi puun alle joenrannalla, ja katson vedestä heijastuvia valoja. Huokaan. Jatkan kävelyä.
Sairas olo. Yskittää. Mieli painavana ja surullisena. Syksy. Värit tummia, ja valo vähenevä. Kun pääsen kotiin, on jo pimeä. Vain hiljaisuus vastassa.
Minulla on ikävä sinua. Kunpa et olisi lähtenyt. Olisinpa tehnyt asioita toisin...oikein, paremmin.
Turhaa vanhan haikailua. Turhia muistoja. Turhaa elämää. Kipua. Kirvelee kurkussa ja rinnassa. Tylppä.
Ei se ole turhaa, sanoo toinen puoli. Se on minun elämääni, se on merkityksellistä minulle.
Lehtiä lipumassa jokea pitkin pimeään yöhön.
Työnnän itseäni eteenpäin, ylös, sanon kestäväni mitä vain. Haluan uskoa parantumiseeni. Kaikki mitä olen kokenut ei voi olla vain turhaa, ja kohti yksinäistä kuolemaa menevän mielen muistoja. Painavat ja raskaat asiat tekevät myös vahvoiksi, ne eivät vain eristä.
Joskus minä katson tätä hetkeä uudestaan ja hymyilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti