Päivä oli kirkas ja sopivan kylmä. Kahvi oli loppunut, joten sain syyn mennä ulos sunnuntaikävelylle. Tunsin olevani vähän elossa, kuuntelin kuulokkeista Alan Wattsia ja pohdin elämän monimutkaisuutta. Istuin puiston penkillä, katselin koirien käyttävän ihmisiään kävelyllä. Suljin silmäni ja kuuntelin Mad Menin soundtrackia.
Kävin Jesarin luona, hymyilin vastaantulevalle mummolle rappukäytävässä, pohdin miten helposti toisen masennuksen voi nähdä. Ei kai kovin helposti.
Kaupassa pyörähdin ostamassa kahvin ja mitä mieli teki. Tätä en ole voinut tehdä vuoteen, sillä viime vuosi piti pärjätä 1000 euron säästöllä ja kelan asumistuella. Tyydyn vähään, joten en valita. Kunhan välillä sai pizzaa ja sipsejä, olin tyytyväinen.
Söin vesimelonin. Voisin nyt keittää kahvia. En halua mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti