En ole vielä tappanut itseäni, tai edes yrittänyt. Ajatus siitä on tullut toistuvasti mieleeni monen vuoden ajan. Se liittyy vain hetken ahdistukseen ja yleiseen toivottomuuteen, joten olen onnistunut olemaan välittämättä siitä. En halua lopettaa tätä viheliäistä elämääni vaikka se käykin raskaaksi. Tiedän onnistuvani välillä.
Mutta silti se pysyy päässäni kuin punkki. Nyt se on voimakkaana pääni keskellä. Osaan sijoittaa sen tarkasti, sillä olen voinut tämän koko päivän pahoin sen takia. En voi tehdä mitään, ahdistus tuntuu kaiken peittävänä tuskana. Minulla olisi alkanut yksi kurssi jolle olisin halunnut mennä, mutta ajatuskin kahdesta tunnista ihmisten ympäröimänä tuntuu mahdottomalta. Horjun jo asunnossani yksin, joten tiedän että en pärjäisi pitkään siellä. Haluan lopettaa tämän kierteen, menen ostamaan lääkkeet kohta.
En saanut lääkäriä kiinni, kansliasihteeri kertoi että kaikki ovat aikuispsykiatrian polilla joko poissa tai tavoittamattomissa.
Täytyy kestää vielä vähän aikaa. Toivon että tämä ei enää pahene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti