Kävin eilen illalla kirjastossa. Mukaan tarttui nyt Baudelairin Pahan Kukkia, koska en ole sitä vielä lukenut. Bukowskin runokokoelma ja Huxleyn Brave New World. Lionel Shriverin We Need to Talk About Kevin.
Kirjastontäti kertoi muovipussin uuden hinnan, ja kun tarjosin ajokorttiani, täti sanoi että sitä voi "käyttää vain kerran hätälainaukseen jos sinulla ei ole kirjastokorttia mukana." Mietin vähän aikaa tätä, mitäköhän väliä sillä on mitä korttia käytän lainaukseen? Maksaakohan se jotain? Typerämpää juttua en ole kuullut vähään aikaan. Kai siinä on jokin syy oltava.
Kävelin kirjaston takaovesta ulos, raivasin siellä olevasta penkistä lumet pois ja istuin tupakalle. Olin varmasti erikoinen näky: parin kuukauden lumien keskellä tupakoiva vinksahtaneen näköinen nuori mies. Sylissä oli 30 senttiä kalliimpi muovipussi täynnä kirjoja. Kuuntelin musiikkia exäni nappikuulokkeilla. Lievää ahdistusta ja kehäpäätelmiä. Tuttua kauraa.
Tunsin kateutta katsellessani ihmisten kulkevan ohi, miten helppoa olisi vain olla joku muu. Miksi minä valitsin yksinolon taakakseni? Tiedän että tämän miettiminen vain pahentaa asioita, mutta se vain pakottaa tiensä minun ajatuksiini. Sitten olin hiljaa.
Ei ollut mitään sanottavaa kenellekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti