Tilanteestani

Edellisten tekstien pohtiessa tunnetilojani masentuneena, ajattelen että nyt on sopivaa selventää tätä varsin epäselväksi jäänyttä tilannettani.

Erosin avopuolisostani (edes vuotta yhdessä ei tullut täyteen) viime vuoden lopulla. Molempien mielestä kyseessä oli järkevä ratkaisu, ja minkäänlaista elämän rikki repivää kiistaa ei tullut. Tunsimme pientä tuskaa aiheesta, mutta kohtasimme tilanteen varsin aikuisesti. Olen etsinyt siitä asti asuntoa itselleni.

Suurin huolenaiheenikin on ollut asunnon puuttuminen ja tyhjän päällä roikkuminen. Maailma tuntuu rajautuvan vain omiin ongelmiin ja OVV:n lähettämiin "Valitettavasti vuokranantaja ei päätynyt valinnassaan sinuun," -tekstiviesteihin. Helmikuun ajan voin vielä etsiä uutta asuntoa, sitten en tiedä mitä tapahtuu. Hostellista saan kuukauden ajaksi yksiön jos pahin käy. Vielä on aikaa.

Ihmissuhteeni tuntuvat välillä helpottavan ja pahentavan masennustani. Tuntemattomat ihmiset jaksavat vielä huomautella eri yhteyksissä elämäntyylistäni, mutta olen jo tottunut tähän. Enää en alistu kiusatuksi, joten voin pitää itseäni nyt vahvempana kuin ennen. Ystäväni ovat välillä lähellä, mutta heilläkin ovat omat ongelmansa. Kestän yksin, pysyn yksin.

En voi valehdella, että en kaipaisi vanhaa kumppanuutta erään ihmisen kanssa jonka menetin viime vuonna. Tosin myös näen sen suhteen osana menneisyyttä joka ei voi tulla takaisin, vanhana arpena joka kutittaa. En voi, ja en edes yritä muuttaa sitä.

Tiedän että asiani järjestyvät ajallaan, mutta mieleni tuntuu toimivan tätä vastaan. Olen yksin, joten selviän yksin. Näin olen tehnyt jo monta vuotta.