Kivusta

Tämän kirjoitan hiljaisuudesta.

Se on sydämen kohdalla, joskus, ikään kuin jokin kääntyisi, ja pistäisi minua rintakehään. Satunnaista, mutta jatkuvaa. Polttavaa, se haluaisi ulos. Niin kuin tänään, minä puhuin ja en saanut sanotuksi mitä halusin sanoa. Se ei sopinut, puhe tukki tien sanoille. Pyysin häntä käymään joskus uudestaan, paremmalla ajalla, sillä hän ei ehtinyt olla luonani kauan. Kiireessä ei voi sanoa sitä mitä halusin.

"Olen ollut yksin niin pitkään hiljaisuudessa, etten tiedä voinko puhua kenellekään. Tarvitsen apua, sanoihin mitä en ole saanut ulos. En halua vaivata, mutta se käy niin sietämättömäksi ajoin, etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Haluan vain puhua, että minua kuunnellaan."

Nyt se kiemurtelee päässäni, väsyneenä en välitä siitä. Siellä se on tehnyt pesäänsä kauan, joten yksi ilta tai viikko ei ole enää paljon lisää tälle varjolle. Kaikki mitä olen tehnyt, on ollut vain lykkäystä. Illat ja viikot ovat minulle samoja, olen kuihtunut mutta elän.

Toivo, että jokin muuttuisi, sekin elää vielä. Katson sitä suljetuin silmin, pieni, mutta aina jossain takana odottamassa. Niin kuin minä olen odottanut, kohta voin tehdä jotain. Kipu, joka on tehnyt tehtävänsä, menee ehkä pois. Toivon.

Vain minä olen nyt itseni tiellä, peilikuva, joka on niin riippuvainen tästä yksinäisyydestä ja eristyksestä. Osa minua, mutta ei kokonaan.  Tiedän että se ei lopu, se vain muuttaa muotoaan. Minä, ja osa siitä joka olen, ja olen ollut.

Mitä haluaisin muuttuvan? Mikä on se asia, mikä tekisi jotakin tälle mitä kutsun elämäksi?  Ääriviivoja, hahmoja, haluja. Rikkoa jotakin, istua joen varressa, katsellen lehtien koskettavan vettä. Jonkun kanssa. Istua ja kuunnella jonkun ääntä ja puhetta. Jotakin mitä minulla ei ole ollut vuosiin, ja nyt haluan juoda sitä. Mutta mitä minä voin antaa? Yksinäisen seuraa, joka ei ole enää yksinäinen kun saa sanat suustaan.

Menneisyyttä ei ole, tulevaisuutta on turha odottaa, ja olen nyt tässä hetkessä. Se jatkuu, mutta ei kauan samanlaisena. Jokin muuttuu, kala hyppää virrassa, ja näkee hetken auringon suoraan. Virta kulkee samaan suuntaan, mutta polku voi olla nyt eri. Jos mikään ei estä, jos kaikki kulkee suoraan kohti sitä mitä mieli haluaa, ja teen mitä voin. Kipu voi lakata, mutta en pelkää sitä että se voimistuisi. Se on vain totuus, joka repii minua kohti mitä minä haluan. En väistä enää.